Tässä ei enää ole keltaista, olkikattoista taloa, jonka eteen asettua. Østergaden paikka kertoo nimenomaan poissaolosta: pienestä kodista ja työpajasta, joka on tänään nähtävä mielikuvissa, samalla kun nykyinen koulu merkitsee sitä, missä osa vanhasta Ansagerista on kadonnut.
Karoline ja Niels Johnsen asuivat talossa, jota kutsuttiin paikallisesti Karensin taloksi. Niels työskenteli satulaseppänä ja valmisti valjaita talonpoikien hevosille, käsityössä, joka liittyi tiiviisti aikaan, jolloin hevonen oli vielä arjen voimanlähde.
Talosta säilynyt muisto kuvaa sen niukasti ja hyvin konkreettisesti: piharakennuksessa työpaja, kadun puolella ruokakomero ja keittiö, sekä pienet huoneet, joissa perhe, työ ja arjen käytännön tarpeet olivat lähellä toisiaan.
Nimen Karensin talo kerrotaan muistossa johtuneen naisesta nimeltä Karen, jonka sanotaan rakentaneen talon ja jopa itse hakeneen tiilet eri puolilta. Tällaiset yksityiskohdat ovat vaikeita tarkistaa täysin, mutta ne osoittavat, miten paikalliset paikannimet voivat säilyä itse rakennuksen katoamisen jälkeenkin.
Kertomus talosta on myös kertomus Karoline Johnsesta, jota muistossa kutsutaan Besteksi. Nielsin kuoleman jälkeen hän näyttäytyy muistissa naisena, jolla oli puutarha, koti ja tilaa nuorille, jotka mielellään poikkesivat käymään. Pieni talo on poissa, mutta muiston sävy on yhä poikkeuksellisen läsnäoleva.
